virtuaalihevonen / a sim-game horse

PERUSTIEDOT

Nimi IS Serfina Väri kimo
Kutsumanimi Fina Säkä 149cm
Rotu Arabialainen täysverinen Syntynyt, ikä 22.04.2007, 7v.*

Rek.nro VH-29630 Omistaja Lo
Kasvattaja Isilme Kotitalli Valtama
Painotus Yleis
Koulutustaso Ko:HeA, Re:90cm, Me:70cm

*ikääntyy omaa tahtia
             
© Slawik

LUONNE

Ensivaikutelma Finasta on yleensä hyvä, se ei erityisemmin potki taikka pure. Eikä mielipide paljoa lähemmän tutustumisen myötä muutu, hiukan syventyy vain. En toki väitä, etteikö tämäkin neiti välillä hermoille kävisi...

Avaat tarhan Avaat tarhan portin, kaunis arabialainen seisoo sen toisella puolella ilmiselvästi vain odottamassa talliin pääsyä. Iloisesti hymyillen kurotat kätesi kohti riimua... joka ei enää olekaan siinä. Tamma riimuineen ravailee iloisesti toisessa päässä tarhaa. Huokaat, kaivat porkkanan taskustasi ja valmistaudut pitkään työhön. Tämä on taas niitä päiviä...

Fina on varsin perso kaikille herkuille ja porkkana onkin oiva keino saada se kiinni esimerkiksi tarhassa. Myöskin ruuan odottelu on joskus täysin sietämätöntä ja suhteellisen pieni tamma saa aikaa yllättävän paljon meteliä... Muutenkin Fina harvoin jaksaa olla kauaa hiljaa, se hirnuu mielellään kaikille kavereille jotka sattuu näkemään ja myöskin niille, joita se ei näe.

Lopulta saat tamman kiinni ja lähdet taluttamaan sitä kohti tallia. Fina käyttäytyy oikein mallikkaasi ja pian olettekin tallin ovella. Kimo ilmoittaa saapumisestaan suureen ääneen ja muutama naapuri myös vastaa sille. Karsinassa sidot Finan kiinni ja aloitat kaiken sen mudan harjaamisen, jonka tamma ehti tartuttaa itseensä muutamassa tunnissa lähes mudattomassa tarhassa. Hetken Fina jaksaa seistä paikoillaan, kunnes kumisuan pyörivä liike alkaa selvästi ärsyttämään ja tamma alkaa liikehtiä levottomana.

Finan hoitaminen on joskus varsinaista tuskaa. Kyllähän tamma osaa seistä paikoillaan ihan nätisti, mutta kun ei sitä vaan millään huvittaisi. Pikainen harjaus on Finan mielestä kaikkein paras hoito. Se ei tosin taida ajatella sitä löytäessään jokaisen pienenkin kuralammikon tarhastaan... Itseään viihdyttääkseen se keksii vaikka mitä jekkuja. Joskus se tökkii ihan mukavasti harjaajaa selkään tai peppuun tämän ottaessa kavioita. Mutta kun on mahdollista, se heiluttelee karsinan ovea, heittelee harjoja ja tekee kaikkensa päästäkseen riimunnarusta irti. Finasta onkin tullut aika hyvä solmujen avaaja. Tamman karsinaan on viritelty jos jonkinlaisia leluja, mutta se ei kauaa jaksa yhdestä kiinnostua, Finasta on selvästi paljon hauskempaa katsella hoitajan tuskailua kun tämä jälleen kerran hakee harjan puolestavälistä käytävää. Finan satulointi ja suitsiminen sujuvat ongelmitta, joskus tamma tosin saattaa heitellä päätään ikävästi.

Kun operaatio harjaus on suoritettu suuntaat askeleesi kohti satulahuonetta. Palatessasi hetken kuluttua takaisin karsinalle on Fina levittänyt puolet harjoista ja tutkii juuri, josko pakista löytyisi jokunen makupala... Et tiedä itkeäkö vai nauraako, kiskaiset Finan pään pois pakista ja Finalle nopeasti satulan selkään. Tamma ei tunnu edes huomaavan uutta kappaletta selässään, vaan puuhailee yhtäläisellä innolla kuin aiemminkin.

Ratsastaessa Fina on useimmiten todella reipas eikä säiky turhia. Joskus se tosin saattaa täysin yllättäen alkaa kenkkuilemaan ja sille päälle sattuessaan se saa melko helposti ratsastajan alas selästään valtavilla pukeillaan ja ihmeellisillä hyppelyillään. Yleensä se kuitenkin saa jostain keskittymiskyvyn, jota ei muuten ole havaittavissa, ja pyrkii tekemään parhaansa. Fina on hyvin herkkä ja suusta kiskomalla sen saa useimmiten vain menemään lukkoon.

Kosketat Finan kylkiä varovasti pohkeillasi ja tamma siirtyy kiltisti raviin. Askeleet ovat matkaavoittavia ja mukavia istua. Päädyssä siirryt yhtä varovaisilla avuilla ympyrälle ja hetken työskentelyn jälkeen kimon kaula kaartuu kauniisti ja tunnet, kuinka takajalat polkevat voimakkaasti alle. Muutaman raviympyrän jälkeen nostat keinuvan laukan, jota tekisi mieli jatkaa ikuisuuksiin.

Vaikka Finalla kisataankin kaikkia lajeja tasapuolisesti, on kouluratsastus luultavasti sen paras laji. Herkän suunsa ja kylkiensä ansioista sen ratsastaminen on kaunista ja eleetöntä. Koulua Fina taitaa aina helppoon A:han asti ja sen bravuuri liike on ehdottomasti vastalaukka. Yleensä hyvin vaikeaksi miellettävä asia sujuu Finalta oikean ratsastajan kanssa liki yhtä hyvin kuin oikeakin laukka.

Siirtyessäsi käyntiin ja antaessasi Finalle palkaksi suuren halauksen ja vapaat ohjat alat hiukan häpeissäsi muistella viimeisimpiä estekilpailujanne. Kyllähän Fina yleensä ihan hyvin käyttäytyy, eikä esteissäkään mitään ongelmaa ole, mutta neidillä taisi olla vain tavallista kenkumpi päivä... Ensimmäinen ja toinenkin este sujuivat vielä ihan hyvin, vaikka jo silloin oli havaittavissa hiukan liikaa innokkuutta. Tilanne oli ryöstäytynyt käsissä siinä radan puolivälissä... Fina kielsi okserille, mutta pysähtymisen sijaan se puri kiinni kuolaimeen ja lähti laukkaamaan ihan minne mieli. Muutaman pukin jälkeen se oli onnistunut heittämään sinut selästäsi, mutta jatkanut vain matkaa. Lopulta pitkän metsästyksen jälkeen Fina pysähtyi mutustelemaan kukkapuskaa josta ratamestari sitten nappasi sen kiinni. Radalta olitte poistuneet aplodien saattelemana, tosin hiukan eri tilanteessa kuin yleensä...

Esteillä Fina saattaa joskus kiihtyä hieman liikaa ja päättää tehdä oman päänsä mukaan. Sen hypyt ovat kuitenkin yleensä varsin helppoja mukauta eikä laskeutuminen ole töksähtävä. Kieltoja sattuu lähinnä silloin, kun lähestyminen ei ole kohdallaan.

Päätät vielä suunnata pienelle lenkille maastoon. Kentän portista poistuessanne Finan korvat nousevat höröön ja askel pitenee. Tamma on selvästi innoissaan. Kävelynne sujuu kuitenkin rauhallisesti ja palaatte pian takaisin talliin.

Fina rakastaa maastoilua ja on usein hyvinkin vaikea pitää käynnissä. Laukassa se usein ryöstää ja sen onkin hyvä ensin antaa hieman purkaa höyryjä, ennen kuin ruvetaan vain nauttimaan kauniista luonnosta.

Pikaisen hoidon jälkeen viet Finan takaisin tarhaan. Päästäessäsi sen irti se ei suinkaan kirmaa omille teilleen vaan jää seisomaan viereesi. Silität sen kaartuvaa kaulaa ja se puhaltaa kuumaa ilmaa kasvoillesi. Seisotte hetken paikoillanne, kunnes Finan villi luonto jälleen pääsee vapaaksi ja se laukkaa hurjasti pukitellen tarhaa päästä päähän. Hetken kuluttua se heittäytyy maahan ja piehtaroi antaumuksella. Hymyilet ja jätät sen touhuamaan omiaan.



             
© Slawik

SUKU

i. VIP-MVA Fn Whim Rowland ox
KTK-I
ii. Lameh Legend's Elagante ox
KTK-II, KRJ-IV, NALA-II
iii. Ch Enedfala's Elegante ox
KTK-I, sivut?
iie. Goldhoofs Scarlet
KTK-II
ie. Djamila HAL iei. KWB Charleston ox
KTK-III, KRJ-I
iee. Hooligan's Dhahlia ox
KTK-III
e. SMH Bljesh Amine ox ei. Ch Dahabu Yakout ox eii. VIR-MVA Ch Spica's Khalid ox
KTK-II
eie. Dahabu Immortal ox sivut?
ee. VIR-MVA Ch Aibasar's Blajih Haniyyah ox eei. VIR-MVA Ch Femy's Amir ox
eee. VIR-MVA Ch Heartache's Be Faithfull ox KTK-II

Isä Whim Rowland ox VIP-MVA Fn palkittu kimo ori. Roy on myös kantakirjattu ensimmäisellä palkinnolla, noin 80 prosentilla. Ori on Romuluksen kasvatti ja kisaa pääasiassa kouluratsastusta. Kouluratsastuksen parissa Roy onkin sijoittunut useita kertoja.

Isänisä Lameh Legend's Elagante ox kimo täysverinen joka on haalinut itsellensä paljon arvonimiä. Kantarkirjattu ori on toisella palkinnolla, kouluratsastusjaoksn laatuarvostelussa ori on saanut KRJ-IV palkinnon ja on muutekin hyvin menestynyt kouluratsastuksen parissa. Lameh Legend's Elagante kuoli vuoden 2007 syyskuussa.

Isänemä Djamila HAL on Romuluksessa asuva Hallapuron kasvatti. Koulupainotteinen vaativaa A:ta kulkeva ruunikko tamma on haalinut KRJ:n alaisissa kilpailuissa 24 sijoitusta. Yhteensä "Millalla" on kolme jälkeläistä.

Isänisänemä Goldhoofs Scarlet oli kimo tamma joka haali muutamia arvonimiä näyttelyissä ja sijoittui muutamaan kertaan KRJ:n alaisissa kilpailuissa. Scarletilla on kaksi jälkeläistä.

Isänemänisä KWB Charleston ox on KTK-III ja KRJ-I arvonmet saavuttanut ruunikko ori. KRJ-I palkinnon Charleston ansaisti huimalla sadalla pisteellä!

Isänemänemä Hooligan's Dhahlia ox on kantakirjattu kolmannella palkinnolla. "Dafu" on sijoittunut useissa lajeissa useasti, mm. kenttäratsastuksessa 10 kertaa ja esteratsastuksessa 15 keraa.

Emä SMH Bljesh Amine ox siittola Mustan Helmen kasvatti, joka elää elämäänsä Isilmestssä. Rautias, noin 150cm korkea tamma on kisannut lähinnä esteitä, mutta on sijoittunut myös kouluratsastuksessa. Näiden kahden lajien lisäksi SMH Bljesh Amine on käynyt ahkerasti schooling kilpailuissa.

Emänisä Dahabu Yakout ox on champion palkittu kimo arabialainen täysverinen. "Yamilla" on useita jälkeläisiä. Monissa lajeissa kilpaillut ja sijoittunut Yami menehtyi vuoden 2006 talvella.

Emänemä Aibasar's Blajih Haniyyah ox on VIR-MVA Ch palkittu tamma. Kimo tamma ehti saada kaksi jälkeläisitä ja kilpailla jonkin verran ennen menehtymistä talvella 2006

Emänisänisä Spica's Khalid ox on VIR-MVA Ch palkittu ori joka on myös kantakirjattu toisella palkinnolla. Sillä on monia jälkeläisiä ja sitä on käytetty arabi jalostuksen lisäksi myös mm. wpd jalostukseen. Ori on kisannut suhteellisen paljon vaihtelevalla menestyksellä.

Emänemänisä Femy's Amir ox on VIR-MVA Ch palkittu rautias ori. Sillä on jonkin verran jälkeläisiä ja sillä on kisattu pääasiassa koulu- ja kenttäratsastuksen parissa.

Emänemänemä Heartache's Be Faithfull ox on myöskin VIR-MVA Ch palkittu ja lisäksi myös kantakirjattu toisella palkinnolla. Tammalla on yhdeksän jälkeäistä ja sillä on kisattu lähinnä esteratsastuksen parissa.

             
© Slawik

JÄLKELÄISET

Fina ottaa vastaan puhdasverisä arabioreja maaliskuusta 2008 lähtien.

      
© Slawik

KILPAILUT

Fina kilpailee useissa lajeissa, mutta pääasiasiassa esteillä ja koulussa, niin porrastettuja kuin avoimiakin. Saat lajikohtaiset kilpailukalenterit auki napsauttamalla lajia.

(porrastettuja ei oteta huomioon) Katso reaaliaikainen statistiikka täältä.

KRJ
Kilpailuja yhteensä: 111
Sijoituksia: 14

ERJ
Kilpailuja yhteensä: 90
Sijoituksia: 8

KRJ

04.05.2008 - Helppo A - 28/45 (kutsu)
04.05.2008 - Helppo B - 3/43 (kutsu)
04.05.2008 - KN Special - 53/53 (kutsu)
03.05.2008 - Helppo A - 29/44 (kutsu)
03.05.2008 - Helppo B - 18/52 (kutsu)
03.05.2008 - KN Special - 18/42 (kutsu)
02.05.2008 - Helppo A - 31/41 (kutsu)
02.05.2008 - Helppo B - 12/43 (kutsu)
02.05.2008 - KN Special - 34/54 (kutsu)
02.05.2008 - Helppo A - 31/45 (kutsu)
01.05.2008 - Helppo A - 24/44 (kutsu)
01.05.2008 - Helppo B - 21/42 (kutsu)
01.05.2008 - KN Special - 37/52 (kutsu)
01.05.2008 - Helppo C - 30/37 (kutsu)
01.05.2008 - KN Special - 27/36 (kutsu)
01.05.2008 - Helppo B - 15/43 (kutsu)
01.05.2008 - Helppo A - 40/45 (kutsu)
30.04.2008 - Helppo C - 59/68 (kutsu)
30.04.2008 - Helppo B - 12/72 (kutsu)
30.04.2008 - Helppo A - 46/67 (kutsu)
30.04.2008 - Helppo B - 28/50 (kutsu)
30.04.2008 - Helppo A - 10/50 (kutsu)
30.04.2008 - Helppo C - 24/65 (kutsu)
30.04.2008 - KN Special - 2/68 (kutsu)
30.04.2008 - Helppo B - 32/62 (kutsu)
30.04.2008 - Helppo A - 32/59 (kutsu)
29.04.2008 - Helppo C - 49/45 (kutsu)
29.04.2008 - KN Special - 20/50 (kutsu)
29.04.2008 - Helppo B - 39/54 (kutsu)
29.04.2008 - Helppo A - 14/42 (kutsu)
28.04.2008 - Helppo C - 25/48 (kutsu)
28.04.2008 - KN Special - 30/50 (kutsu)
28.04.2008 - Helppo B - 42/45 (kutsu)
28.04.2008 - Helppo A - 21/42 (kutsu)
27.04.2008 - Helppo C - 37/44 (kutsu)
27.04.2008 - KN Special - 5/41 (kutsu)
27.04.2008 - Helppo B - 16/37 (kutsu)
27.04.2008 - Helppo A - 18/38 (kutsu)
22.04.2008 - Helppo A - 12/22 (kutsu)
22.04.2008 - Helppo B - 7/28 (kutsu)
22.04.2008 - Helppo C - 7/32 (kutsu)
22.04.2008 - Helppo C - 44/47 (kutsu)
22.04.2008 - Helppo B - 26/47 (kutsu)
22.04.2008 - Helppo A - 35/46 (kutsu)
21.04.2008 - Helppo C - 20/46 (kutsu)
21.04.2008 - Helppo B - 7/46 (kutsu)
21.04.2008 - KN Special - 18/46 (kutsu)
21.04.2008 - Helppo A - 26/53 (kutsu)
17.04.2008 - KN Special - 90/171 (kutsu)
17.04.2008 - Helppo B - 29/199 (kutsu)
17.04.2008 - Helppo A - 80/173 (kutsu)
15.04.2008 - KN Special - 150/174 (kutsu)
15.04.2008 - Helppo B - 110/153 (kutsu)
15.04.2008 - Helppo A - 120/147 (kutsu)
12.04.2008 - Helppo C - 16/32 (kutsu)
12.04.2008 - Helppo B - 19/36 (kutsu)
12.04.2008 - KN Special - 26/26 (kutsu)
12.04.2008 - Helppo A - 9/40 (kutsu)
12.04.2008 - Helppo C - 142/381 (kutsu)
12.04.2008 - Helppo B - 388/400 (kutsu)
12.04.2008 - Helppo A - 171/372 (kutsu)
12.04.2008 - Helppo B - 4/99 (kutsu)
12.04.2008 - KN Special - 110/112 (kutsu)
12.04.2008 - Helppo A - 61/89 (kutsu)
11.04.2008 - Helppo B - 7/99 (kutsu)
11.04.2008 - KN Special - 75/111 (kutsu)
11.04.2008 - Helppo A - 77/89 (kutsu)
11.04.2008 - Helppo C - 16/32 (kutsu)
11.04.2008 - Helppo B - 31/36 (kutsu)
11.04.2008 - KN Special - 13/23 (kutsu)
11.04.2008 - Helppo A - 32/37 (kutsu)
10.04.2008 - Helppo B - 45/81 (kutsu)
10.04.2008 - Helppo A - 1/42 (kutsu)
10.04.2008 - Helppo C - 23/31 (kutsu)
10.04.2008 - Helppo B - 29/33 (kutsu)
10.04.2008 - KN Special - 22/37 (kutsu)
10.04.2008 - Helppo A - 7/37 (kutsu)
09.04.2008 - Helppo C - 7/32 (kutsu)
09.04.2008 - Helppo B - 2/37 (kutsu)
09.04.2008 - KN Special - 1/24 (kutsu)
09.04.2008 - Helppo A - 7/38 (kutsu)
08.04.2008 - Helppo C - 20/32 (kutsu)
08.04.2008 - Helppo B - 25/39 (kutsu)
08.04.2008 - KN Special - 5/26 (kutsu)
08.04.2008 - Helppo A - 11/40 (kutsu)
27.03.2008 - Helppo A - 3/60 (kutsu)
27.03.2008 - Helppo B - 4/60 (kutsu)
24.03.2008 - KN Special - 23/155 (kutsu)
24.03.2008 - Helppo C - 45/116 (kutsu)
27.01.2008 - Helppo A - 7/7 (kutsu) tarinakilpailu, lue tarina päiväkirjasta!
24.01.2008 - Helppo B - 285/335 (kutsu)
24.01.2008 - Helppo A - 47/339 (kutsu)
20.01.2008 - Helppo A - 34/34 (kutsu)
20.01.2008 - Helppo B - 6/39 (kutsu)
19.01.2008 - Helppo A - 6/69 (kutsu)
17.01.2008 - Helppo A - 39/63 (kutsu)
16.01.2008 - Helppo A - 66/82 (kutsu)
16.01.2008 - Helppo A - 96/192 (kutsu)
16.01.2008 - Helppo B - 137/190 (kutsu)
16.01.2008 - Helppo B - 1/33 (kutsu)
15.01.2008 - Helppo B - 53/54 (kutsu)
15.01.2008 - Helppo B - 83/90 (kutsu)
15.01.2008 - Helppo A - 81/108 (kutsu)
15.01.2008 - Helppo B - 19/55 (kutsu)
15.01.2008 - Helppo A - 52/57 (kutsu)
14.01.2008 - Helppo A - 24/126 (kutsu)
14.01.2008 - Helppo B - 73/122 (kutsu)
13.01.2008 - Helppo A - 21/152 (kutsu)
13.01.2008 - Helppo B - 38/104 (kutsu)
13.01.2008 - Helppo A - 80/100 (kutsu)
12.01.2008 - Helppo A - 76/102 (kutsu)
KRJ - porrastetut

8.2.2008 - Helppo C (seura) - 10/20 (kutsu)
8.2.2008 - KN Special (seura) - 20/21 (kutsu)
8.2.2008 - Helppo B (alue) - 32/37 (kutsu)
8.2.2008 - Helppo B (alue) - 20/24 (kutsu)
3.2.2008 - Helppo C (seura) - 16/30 (kutsu)
3.2.2008 - Helppo A (seura) - 26/31 (kutsu)
26.1.2008 - Helppo C (seura) - 4/60 (kutsu)
20.1.2008 - Helppo B (seura) - 30/40 (kutsu)
20.1.2008 - Helppo C (seura) - 2/31 (kutsu)
20.1.2008 - Helppo C (seura) - 26/30 (kutsu)
19.1.2008 - Helppo B (seura) - 7/42 (kutsu)
18.1.2008 - Helppo B (seura) - 33/85 (kutsu)
17.1.2008 - Helppo B (seura) - 19/50 (kutsu)
ERJ

09.05.2008 - 60cm - 21/48 (kutsu)
09.05.2008 - 70cm - 27/41 (kutsu)
09.05.2008 - 80cm - 9/35 (kutsu)
09.05.2008 - 90cm - 15/36 (kutsu)
08.05.2008 - 60cm - 34/39 (kutsu)
08.05.2008 - 70cm - 24/32 (kutsu)
08.05.2008 - 80cm - 17/25 (kutsu)
08.05.2008 - 90cm - 12/18 (kutsu)
08.05.2008 - 70cm - 22/42 (kutsu)
08.05.2008 - 80cm - 35/42 (kutsu)
08.05.2008 - 90cm - 23/50 (kutsu)
08.05.2008 - 70cm - 34/42 (kutsu)
08.05.2008 - 80cm - 16/42 (kutsu)
08.05.2008 - 90cm - 42/50 (kutsu)
07.05.2008 - 70cm - 66/86 (kutsu)
07.05.2008 - 80cm - 51/67 (kutsu)
07.05.2008 - 90cm - 31/87 (kutsu)
07.05.2008 - 70cm - 71/84 (kutsu)
07.05.2008 - 80cm - 55/67 (kutsu)
07.05.2008 - 90cm - 41/81 (kutsu)
07.05.2008 - 70cm - 51/88 (kutsu)
07.05.2008 - 80cm - 18/71 (kutsu)
07.05.2008 - 90cm - 13/85 (kutsu)
07.05.2008 - 60cm - 32/29 (kutsu)
07.05.2008 - 70cm - 20/32 (kutsu)
07.05.2008 - 80cm - 26/26 (kutsu)
07.05.2008 - 90cm - 14/19 (kutsu)
06.05.2008 - 60cm - 28/42 (kutsu)
06.05.2008 - 70cm - 22/35 (kutsu)
06.05.2008 - 80cm - 11/29 (kutsu)
06.05.2008 - 90cm - 6/19 (kutsu)
05.05.2008 - 60cm - 13/39 (kutsu)
05.05.2008 - 70cm - 29/32 (kutsu)
05.05.2008 - 80cm - 12/25 (kutsu)
05.05.2008 - 90cm - 8/18 (kutsu)
30.04.2008 - 70cm - 8/46 (kutsu)
30.04.2008 - 80cm - 26/51 (kutsu)
30.04.2008 - 90cm - 23/48 (kutsu)
27.04.2008 - 80cm - 1/3 (kutsu) tarinakilpailu, lue tarina päiväkirjasta!
24.04.2008 - 90cm - 25/30 (kutsu)
24.04.2008 - 70cm - 5/34 (kutsu)
24.04.2008 - 80cm - 13/34 (kutsu)
24.04.2008 - 90cm - 12/64 (kutsu)
24.04.2008 - 70cm - 36/55 (kutsu)
24.04.2008 - 80cm - 59/68 (kutsu)
23.04.2008 - 90cm - 3/24 (kutsu)
23.04.2008 - 80cm - 17/30 (kutsu)
23.04.2008 - 70cm - 12/36 (kutsu)
23.04.2008 - 60cm - 2/37 (kutsu)
12.04.2008 - 80cm - 26/41 (kutsu)
12.04.2008 - 70cm - 24/41 (kutsu)
12.04.2008 - 90cm - 14/53 (kutsu)
11.04.2008 - 60cm - 18/26 (kutsu)
11.04.2008 - 70cm - 3/21 (kutsu)
11.04.2008 - 80cm - 13/18 (kutsu)
11.04.2008 - 90cm - 16/22 (kutsu)
10.04.2008 - 80cm - 131/285 (kutsu)
10.04.2008 - 80cm - 106/172 (kutsu)
09.04.2008 - 60cm - 414/495 (kutsu)
09.04.2008 - 80cm - 379/497 (kutsu)
09.04.2008 - 90cm - 197/456 (kutsu)
08.04.2008 - 60cm - 22/27 (kutsu)
08.04.2008 - 70cm - 5/24 (kutsu)
08.04.2008 - 80cm - 19/33 (kutsu)
08.04.2008 - 90cm - 13/25 (kutsu)
05.04.2008 - 90cm - 13/149 (kutsu)
01.04.2008 - 90cm - 55/90 (kutsu)
01.05.2008 - 80cm - 97/100 (kutsu)
01.04.2008 - 60cm - 53/90 (kutsu)
01.02.2008 - 80cm - 19/24 (kutsu)
30.01.2008 - 90cm - 31/269 (kutsu)
30.01.2008 - 80cm - 125/277 (kutsu)
30.01.2008 - 70cm - 109/204 (kutsu)
28.01.2008 - 80cm - 7/218 (kutsu)
28.01.2008 - 60cm - 43/117 (kutsu)
21.01.2008 - 70cm - 12/172 (kutsu)
19.01.2008 - 80cm - 27/107 (kutsu)
19.01.2008 - 70cm - 22/84 (kutsu)
19.01.2008 - 90cm - 107/115 (kutsu)
18.01.2008 - 70cm - 23/27 (kutsu)
18.01.2008 - 60cm - 44/50 (kutsu)
15.01.2008 - 80cm - 23/25 (kutsu)
15.01.2008 - 80cm - 20/136 (kutsu)
15.01.2008 - 70cm - 6/113 (kutsu)
15.01.2008 - 60cm - 35/98 (kutsu)
15.01.2008 - 70cm - 31/40 (kutsu)
12.01.2008 - 60cm - 15/38 (kutsu)
11.01.2008 - 60cm - 59/60 (kutsu)
11.01.2008 - 70cm - 18/60 (kutsu)
08.01.2008 - 60cm - 29/42 (kutsu)
ERJ - porrastetut

10.02.2008 - 60cm (seura) - 68/103 (kutsu)
02.02.2008 - 60cm (seura) - 0/0 (kutsu)
15.01.2008 - 80cm (seura) - 0/0 (kutsu)
15.01.2008 - 80cm (seura) - 10/41 (kutsu)
14.01.2008 - 60cm (seura) - 12/47 (kutsu)
10.01.2008 - 40cm (seura) - 38/40 (kutsu)

KERJ - kenttäratsastus
10.04.2008 - heC/80/70 - 24/44 (kutsu)

SUJ - suunnistusjaos
29.02.2008 - 7 km (8 rastia) - 5/39 (kutsu)
29.02.2008 - 5 km (6 rastia) - 28/53 (kutsu)

MEJ - maastoesteratsastus
01.03.2008 - 70cm - 12/13 (kutsu)
01.03.2008 - 60cm - 10/46 (kutsu)
29.02.2008 - 70cm - 5/13 (kutsu)
29.02.2008 - 60cm - 7/51 (kutsu)

Villit
20.03.2008 - helppo A - kouluratsastus - 9/69 (kutsu)
20.03.2008 - helppo B - kouluratsastus - 15/77 (kutsu)
15.03.2008 - helppo A - kouluratsastus - 25/86 (kutsu)
15.03.2008 - helppo B - kouluratsastus - 15/83 (kutsu)
07.03.2008 - 70-80cm - esteratsastus - 63/69 (kutsu)
07.03.2008 - 40-60cm - esteratsastus - 3/88 (kutsu)
26.02.2008 - 60-70cm - esteratsastus - 30/87(kutsu)
26.02.2008 - 80-90cm - esteratsastus - 53/98 (kutsu)
23.02.2008 - 80-90cm - esteratsastus - 5/11 (kutsu)
23.02.2008 - 60-70cm - esteratsastus - 15/15 (kutsu)
23.02.2008 - 90cm - esteratsastus - 3/13 (kutsu)
23.02.2008 - 70-80cm - esteratsastus - 3/11 (kutsu)
22.02.2008 - he C, 70cm, 60cm - kenttäratsastus - 7/31 (kutsu)

Kommentit ja tarinat valmennuksista yms. voit lukea päiväkirjasta kyseisen päivän kohdalta.

Torstai Viikottainen valmennus Olemme Tolbomin viikottaisessa valmennuksessa, jossa aiheet vaihtelevat.
30.02.2008 Estevalmennus Järjestäjänä CR, tasona 40-50cm, aiheena hyvä lähestyminen ja esteen jälkeen ratsastaminen.
25.02.2008 Esteratsastusvalmennus Valtamassa tasolla 40-80cm.
24.02.2008 Kouluratsastusvalmennus Valtamassa tasolla HeC - HeB aiheena pohkeenväistö, ratsastajan ja hevosen harmonia.
14.02.2008 Ystävänpäivärieha Valtamassa.
      
© Slawik

PÄIVÄKIRJA

Tammikuu 2008

27. päivä (tämä ja alempi merkintä ovat yhtenäinen tarina, jolla osallistuimme ensimmäisiin tarinakilpailuihimme)
Kisapaikalla oli jo täysi tohina kun saavuimme. Luokkamme olisi vasta kolmantena, joten suurta kiirettä ei ollut. Fina käyttäytyi yllättävän hyvin kaiken sen häärimisen keskellä ja lopulta tuli aikamme siirtyä verryttelyyn. Kaunis arabini varmasti lumosi useat verryttelyä seuraavat ja mieleeni kohosi taas kuva Finan kaukaisesta sukulaisesta… Jospa eiliset kuvitelmani todella olivat totta? Nyt ainakin tuntui, että mikään ei voisi meitä pysäyttää, tamma totteli pienintäkin apua ja oma olokin oli mahtavan itsevarma. Eilisestä jännityksestä ei ollut jälkeäkään kun tuli vuoromme siirtyä radalle…

…Ja kaikki tuntui sujuvan täydellisesti. Fina siirtyi raviin helposti suoraan tervehdyksestä ja ravasi kaula kauniisti kaarella. Noin puoleenväliin asti kaikki sujui kuin unelma. Sitten – RÄKS! Ehdin vain hetken miettiä, mistä himskatista ääni kuului, ennen kuin minua vietiin. Yleensä niin rauhallinen Fina sai järjettömän hepulin ja sain todella tehdä kaikkeni, jotta en lentänyt alas valtavista pukeista. Sivusilmällä huomasin katsojien järkyttyneet ilmeet, joille minun teki miltei mieli nauraa, mutta sitten täytyi taas keskittyä kyydissä pysymiseen. Yhtäkkiä pukit loppuivat ja olin jo huokaista helpotuksesta, kunnes tajusin kiitäväni täyttä laukkaa kohti kouluaitoja ja katsojia. Ihmiset juoksivat pois alta, kun kiisimme aitojen yli kohti ilmeisesti maastoille vievää tietä. Pysäytys yritykset olivat turhia ja kohta olimme kahden puiden siimeksessä. Aivan yllättäen Fina sitten pysähtyi ja minä – kuten olettaa saattaa – lensin somasti kaulan yli suoraan ainoaan kuralätäkköön kilometrin säteellä. En pystynyt järkytykseltä tekemään mitään, istuin vain lätäkössä ja tunsin, kuinka vesi imeytyi housuihini. Fina tuijotti minua jokseenkin häpeilevän näköisenä, mutta kavahti taakse, kun purskahdin hysteeriseen nauruun. Nousin vapisevin jaloin lätäköstä yhä nauraen ja lähdin taluttamaan tammaani takaisin kisapaikalle. Ei palkinnon menettäminen loppujen lopuksi vaivannut. Fina oli täydellinen ilman mitään turhia laatuarvostelu palkintojakin. Se tökkäsi minua turvallaan ajatusten lukemisen merkiksi. Sekin tiesi olevansa täydellinen.

26. päivä
Kilpailuihin valmistautuminen on Finan kanssa aina yhtä touhuamista. Tänäänkin tallilla oli täysi tohina päällä, kumilenkkejä ei tuntunut löytyvän mistään – vaikka niitä 500kpl juuri ostettiin! – eikä mikään muukaan ollut siellä missä sen pitäisi olla. Tamman kimo karvapeitekin oli vielä neljän aikaan kaikkea muuta kuin valkoinen, eikä kellään siltikään tuntunut olevan aikaa harjata sitä. Loppujen lopuksi Fina kuitenkin kiilteli kauniisti, harja söpöillä nupeilla. Omatkin tavarat oli siististi pakattuna kuljetusautoon, jossa roikkui myös uudet puunatut suitset.

En saanut unta illalla, sillä kilpailut ovat aina yhtä jännittäviä ja kun Fina ei edes ole kovin kokenut kisaaja. Lopulta valuin tietokoneeni ääreen ja muun tekemisen puutteessa tutkin tammani sukutaulua hiukan tarkemmin. Finan suku on toki hieno, sen olen aina tiennyt, mutta nyt löysin sieltä erään tamman, joka oli aivan Finan näköinen! Ja vielä KRJ-I palkittu! Dollarin kuvat varmasti pyörivät silmissäni, kun rupesin haaveilemaan, kuinka tämä oman tammani kaksoisolento varmasti oli siirtänyt osan kyvyistään kaukaiselle jälkeläiselleen... Pokaalit ajatuksissa harhaillen, siirryin takaisin nukkumaan ja uni tulikin helposti.

17. päivä
Tänään sattuikin niin, että shoppaushimo iski! Finan ensimmäisen voiton kunniaksi suuntasin katseeni kohti Equus Sport W:tä ja mukaan tarttuikin vaikka mitä! Uusia harjoja, yksi satula ja aivan ihana otsapanta-ketju. Rahaakin tuli kyllä kulutettua aivan tarpeeksi... Mutta kyllähän mussukalle pitää parasta ostaa!

Eilen pidimme varsin rankat koulutreenit, joten tänään otettiin sitten vähän rauhallisemmin, kentällä menimme lähinnä raviympyröitä runsaasti taivutellen ja jo puolen tunnin kulutta suunnattiin maastoon. Finalla ei ollut ainakaan liikaa energiaa, joten annoin sen mennä omaa vauhtia pitkinohjin. Sää suosi meitä tälläketaa, sillä vaikka taivas uhkaavan pilviseltä näyttikin, niin emme saanteet sadetta niskaamme.

Tallilla sitten koekäytin uusia harjoja ja tamma sai myös uuden sadeloimen tarhaan mukaansa. Huomenissa täytyy aloittaa uuteen satulaan totuttaminen, joten toivottavasti on hyvä ilma, jotta voimme kävellä ulkona.

14. päivä
Heissan vaan kaikille! Näin maanantain ja alkavan viikon kunniaksi päätin kuurata varsin likaiseksi päässeen Finan. Kimo väritys ei tosiaankaan sovi Suomen talveen! Tai jos tätä nyt talveksi voi kutsua... Jokatapauksessa, kun ilma tänään ei ollut päätähuimaavan kylmä, päätin siis pesaista pikku ponini. Ja todellakin, ruskean kuoren alta löytyi kuin löytyikin kimo hevonen! Sen urakan jälkeen en voinut kuin taputtaa itseäni selkään ja palkita sekä itseni, että kullanmussukkani pitkällä maastolenkillä.

Lenkki sujui mitä mainioiten, Fina oli ihanalla tuulella ja oli kerrassaan hurmaava. Pieni tihkusade ei menoamme haitannut! Tosin jälkeenpäin mietin, miksi ihmeessä olin pessyt hevosen ennen lenkkiä, sillä sen jälkeen se näytti miltei samalta, kuin ennen pesua...

Fina on kotiutunut hienosti uuteen kotiinsa, Divinie Angeliin, ja tulee hyvin juttuun muiden hevosten kanssa. Toivotaan, että tämä tallipaikka pysyy edeltäjiään kauemmin! Myös Finan kisaura on jatkunut hyvin ja vaik ei sijoituksia olekkaan tullut, olen silti ylpeä hienosta neidistä, joka on käyttäytynyt radalla mitä upeimmin! Ja aktiivisen kisauran ansiosta palkintoporkkanatkaan eivät ole päässeet kasvattamaan mahaa liikaa...

Helmikuu 2008

30. päivä
Olimme tänään valmentautumassa Csepp Ridersin estevalmennuksessa. Aiheena oli hyvä lähestyminen ja ratsastaminen esteen jälkeen. Tunti meni.. No, voit lukea siitä ite alempaa.

Talutin Finan kentälle ja siitä kaartoon. Fina katseli ihmeissään ympärille uudessa paikassa ja oli heti innolla menossa. Kun sain vyön kiristettyä ja muutenkin itseni järjestykseen pyysin Finan uralle ja menimme muutaman kierroksen vapain ohjin. Sitten niina komensi alkuverryttelyn alkaneeksi ja kerättyäni siirryin raviin. Finalla tuntui olevan vähän liikaakin energiaa, se sinkoili ties minne ja kesti hetken, ennen kuin sain sen hallintaan.

Verryttelyn jälkeen oli itse esteiden vuoro. Rakas ratsuni vauhkoontui täysin pienestä ristikosta, jonka yli oli tarkoitus mennä keskeltä. Noh, ainakin pääsimme esteen yli - veimme tosin tolpan mukanamme. En voinut muuta kuin nauraa, hevoseni jonka kanssa kilpailen 90cm ratoja ei selviintynyt pienestä ristikosta! Uusi yritys ja tällä kertaa pääsimme jokseenkin kunnialla yli.

Valmennuksen aihe, esteelle lähestyminen ja sen jälkeen ratsastaminen hyvin, ei meidän osaltamme tänään toteutunut lainkaan Fina kiemurteli minkä kerkesi ennen jokaista hyppyä ja teki ihmeellisiä loikkia esteiden jälkeen. Lopulta se kielisi pienelle viidenkymmenen sentin pystylle ja onnistui kaiken kukkuraksi heittämään minut selästään! Siinä vaiheessa minä todella suutuin sille ja suurten ponnistusten jälkeen onnistuimme lähestymään ja jatkamaan esteen jälkeen jokseenkin suoraan.

Loppuverryttelyn jälkeen en voinut kuin pudistella päätäni epäuskoisena. Finalla ei ole piitkään aikaan ollut näin huonoa päivää ja toivottavasti ei tulekaan! Selästä laskeuduttuani (tällä kertaa omin voimin) se tillisteli minua silmillään ja näytti niin viattomalta että. Talutin tammani pois kentältä ja yritin ajatella positiivisesti. Tästä ei voisi huonommaksi mennä. Eihän?

Niina kommentoi - köh - upeaa suoritustamme seuraavasti:

Taisi Finaa vähän hermostuttaa uusi paikka, kun sen taso oli noin tipahtanut ja pikkuiset esteet saivat sen aivan kiihtymään. Harjoitus tekee mestarin ja kaikilla on joskus huonoja päiviä. Harjoitelkaa tulevaisuudessa hallittua ja tarkkaa suorittamista ja yritä saada Finaa rauhoittumaan lähestymisissä.

Torstai 28. päivä
Olimme Tolbomin ensimmäisessä valmennuksessa! Erityistä aihetta ei ollut, EK lähinnä tarkkaili ratsastustamme, ja mietti tulevasiuuden harjoituksia. Sään takia työslentelimme maneesissa. EK kommentoi valmennustamme näin:

Fina hurmasi minut upealla olemuksellaan ja kauniilla liikkeillään, tässäpä todellinen kouluratsukko! Alussa tamma vähän säpsähteli sateen ropinaa ja Huldan, pikkuponin temppuiluja, mutta sait sen keskittymään oikein kiitettävästi. Väistössä oli ensin havaittavissa pientä haparointia, mutta puolipidätteellä ennen aloitusta sekin saatin sujumaan. Ympyröillä taipuminen oli todella hienoa, mutta pelkkää asetusta haettaessa tuli sellaista pientä venkuraa ja lopulta pukkikin. Kun vain pehmensit kättä ja ratsastis lähinnä vain istunnallasi, sait ponin ravaamaan pelkkä pää asettuneena. Hyvä, tästä on todella kiva päästä jatkamaan! :)

25. päivä
Olimme Valtamassa estevalmennuksessa, jonka aiheena oli huolelliset tiet, ratsastajan istunta. Esteet olivat 40-80cm korkeita. Valmentajamme Heidi kommentoi tuntia seuraavasti:

Serfina oli läpi valmennuksen kuuma ja vauhdikas, mutta Lo sai sen ainakin useimmiten hyvin avuille. Tamma osaa kyllä hypätä, mutta koska vauhdin kontrolloiminen vie paljon huomiota itse esteistä, tänään erityisesti suuremmilla oli ongelmia. Ratsastaja kuitenkin istui ihan hyvin, kunhan vain muistaa useat puolipidätteet ennen estettä sekä sen, että tamman kaulalle ei tarvitse sukeltaa kovinkaan voimakkaasti, vaan pienempi myötäys riittää.

24. päivä
Olimme tänään Valtamassa kouluvalmennuksessa. Valmennuksen aihe oli Pohkeenväistö, ratsastajan ja hevosen harmonia ja tarkempi tunnin kulku oli tämä:

Valmennus aloitettiin yksinkertaisilla asioilla; testailimme ratsastajien ruumiinhallintaa erilaisilla tehtävillä, joiden avulla saimme selville avut, joilla saamme ohjattua hevosia huomaamattomasti. Huomasimme, kuinka pienellä painon siirrolla saamme hevosen hidastamaan ja nopentamaan tahtiaan ja miten laukka nousi sisäistuinluun siirron avulla. Tehtävän jälkeen huomasimme myös, kuinka paljon rennommin ja tyytyväisemmin hevoset kulkivat pienten apujen varassa. Pohkeenväistöä teimme tänään uraa pitkin - askellajeina ravi ja käynti.

Valmennus sujui varsin hyvin ja Eveliinalta saimme seuraavanlaista palautetta:
Lon ja Finan toiminta oli tänään myöskin mukavaa katsottavaa. Fina liikkui kauniisti, joskin yritti välillä irrotella vauhdikkaammilla askeleilla. Tällä ratsukolla eleettömät avut olivat kutakuinkin jo valmiiksi hallinnassa Finan herkkyyden ansiosta, ainoastaan Lon leuan pitäisi pysyä ylhäällä (lue: katse eteenpäin), jolloin Finakin liikkuu huomattavasti paremmin - katsoessasi alas myös painopisteesi siirtyy. Väistöt onnistuivat erityisesti käynnissä mukavasti, Fina olisi ravissa tehnyt mieluummin jotain aivan muuta kuin väistänyt, mutta myös ravissa saitte muutaman oikein näppärän väistön aikaan. Ravissa kätesi jäi väistössä välillä jarruttavaksi, mutta siitä ei tarvinnut kahta kertaa huomauttaa. Siistiä!

14. päivä
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!
Tänään vietimme mukavan päivän Valtaman porukan kanssa ystävänpäivä riehassa. Mukana meitä oli neljä Valtamalaista sekä tallin omistajat Heidi ja Eveliina. Meno oli mukavan rento ja yltyi hevosten osalta välillä turhankin rajuksi. Pääsi se yksi jos toinenkin hakemaan tuntumaa helmikuiseen maankamaraan... Mutta kaikki selvisivät takaisin talliin hengissä ja kun urheille ratsuille oli annettu asianmukainen hellittely, pääsimme itsekkin lämmittelemään ensin päärakennuksen keittiöön kaakao kupposten kera ja siitä sitten saunaan, jossa juttu luisti varsin sutjakasti.
Eihän sitä voi muuta, kun kiittää koko porukkaa ikimuistoisesta reissusta!

8. päivä
Ollaan taas Finan kanssa muutettu uuteen koteiin. Erittäin miellyttävän tuntuinen Valtama tulee toivottavasti jäämään pysyväksi kodiksi. Tämän perjantain vietimme Finan kanssa tutustuen Valtaman maastoihin ns. pitkän lenkin avulla. Ympäristö vaikutti oikein mukavalta! Finakin oli todella hyvällä ja virkeällä tuulella =)

Maalisikuu 2008

Perjantai 14. päivä
Tänään lähinnä vain palauduttiin eilisestä valmennuksesta. Käytiin rauhallisella maasto reissulla, laukattiin vain vähän. Tallilla puunasin Finan kunnolla ja päästin loimen kera tarhaan riehumaan.

Torstai 13. päivä
Tultiin taas EK:n valmennettaviksi. Fina tuntui jo alkukäynneissä kamalan hitaalta, eikä meno siitä paljon verryttelyn alkaessa muuttunut. Raippaa sai käyttää yllättävän paljon ja sekä muoto, että peräänanto olivat hakusessa pitkään. Lopulta volttien, ympyröiden ja asetusten avulla saatiin kaula kaartumaan ja liikettäkin alkoi tulla jo ilman raipan apua.
Ensimmäinen pohkeenväistö-laukka nosto tuntui kummastuttavan Finaa kovasti, mutta kun sain laukan kunnolla valmisteluta onnistui toisella kerralla jo paremmin. Silloinkin pää nousi ylös, mutta muutaman harjoituskerran jälkeen pääsin jo kehumaan mallikelpoisesta suorituksesta. Muutaman kerran oli myös vaikeuksia laukka-käynti siirtymisissä ja väliin tuppasi tulemaan kohtuuttomasti raviaskelia. Loppujen lopuksi tämäkin kuitenkin sujui varsin hyvin.
Välikäyntien jälkeen aloitimme siirtymiset. Ensi alkuun raviin siirtymiset olivat hiukan tahmeita ja hitaita ja volteista tuppasi tulemaan lähinnä soikioita. EK:n avustuksella sain kuitenkin Finan taipumaan paremmin sisäpohkeen ympäri. Laukassa oli myös siirtymisten kanssa hieman ongelmia, Fina tuppasi olemaan hieman hidas, mutta voltit olivat kyllä suhteellisen pyöreitä. Ympyräväistöt ja siirtymiset sujuivatkin sitten jo hyvin, Fina oli herkistynyt mukavasti tunnin aikana ja saimme kehuja jo ensimmäistä väistöistä. Lopputunti sujuikin sitten mukavasti ja lopussa Fina pääsi venyttämään kaulaansa ja sai myös kunnon taputukset.

Torstai 6. päivä
Toinen valmennus kertamme Tolbomissa. Tällä kertaa menimme kavaletteja ja puomeja. Saimme seuraavan laista palautetta:

Maastossa Fina vähän tepasteli sivuttain ja viskoi päätään, kun olisi niin kovasti halunnut mennä lujempaa. Pidit tamman kuitenkin hyvin käynnissä vaikka välillä Finan turpa tunkeutui edellä kulkevan takapuoleen, mikä sentään onneksi hieman hidasti vauhtianne. Käyntipuomit menivät ravisekaisilla loikilla ja muutamalla kompuroinnilla. Fina ei olisi millään malttanut edetä laukkaa hitaammin vaan lähtikin yllättäen kiertämään ympyrällä olevia puomeja ja laukkaamaan. Istunnalla sait tamman kuitenkin lopulta tottelemaan. Ravissa ja laukassa puomit menivät oikein kivasti vaikka välillä liian vähillä laukka-askelilla. Treenatkaa ensi kerraksi askellajien "säätelyä"! Kavalettiharjoituksissa Fina otti turhan paljon kierroksia ja peräti kahdenkymmenen sentin korkuiselle kavaletille tuli kielto. Siitä kyllä sinäkin onneksi hieman suivaannuit ja otit itseäsi niskasta kiinni, mikä oli hyvä, sillä alkutunnin olit vähän löysäillyt. Näin teiltä löytyi mukava vauhti ja tahti ja laukkapuomikavalettisiirtymis -harjoitukset menivät oikein kiitettävästi ;>

Huhtikuu 2008

Sunnuntai 27. päivä
Muistan sen päivän kuin eilisen... On kesän ensimmäinen päivä. Aurinko paistaa kirkkaalta, pilvettömältä taivaalta. Heto tuuli värisyttää puiden pieniä lehtiä saaden ne kuiskailemaan salaisuuksiaan julki. Istun Finan paljaassa selässä ja nautin auringon hyväilystä kasvoillani. Ympärilläni kaikki vihreä näyttää kasvavan silmissä, pienet kukat nousivat vihreästä maasta ja puiden silmut puhkeavat muodostaen täydellisen symmetrisiä lehtiä. Koivujen valko-mustat rungot luovat rauhoittavan ja kotoisan tunnelman. Pyydän tammaani nostamaan laukan ja pian viima viilentää auringon lämmittämät kasvoni ja vihreät puut sumenevat vaaleiksi läikiksi. Finan voimakas askel allani vie minut taivaisiin, ratsastamaan enkelten kera pilvillä. Pikkuhiljaa vauhtimme hidastuu ja saavumme järven rantaan. Tuuli on tyyntynyt ja kirkkaansininen vesi heijastaa kuvamme pinnastaan. Kala käy koskettamassa veden pintaa, saaden sen väreilemään. Kuvamme häilyy hetken, ennen kuin asettuu. Pyydän tammaani eteenpäin. Finan kavio rikkoo veden pinnan. Kohta viileä vesi kutittelee varpaitani. Kuuntelen. Linnut visertävät iloisesti. Jossain kukkuu käki. On täysin rauhallista. Oli kesän ensimmäinen päivä.

Osallistuimme tarinakilpailuun.

Toukokuu 2008

Sunnuntai 11. päivä
HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!
Kevät on tullut humisten ja Finan kisakalenteri täyttynyt huimaa vauhtia. KRJ:n kisoissa on rikottu sadan kilpailun raja! Sijoituksiakin on kertynyt kiitettävästi. Ajattelin alkaa kohtapuoliin etsiä Finalle sulhasta, viimeistään syksyllä olisi tarkoitus saada tamma astutettua. Ilmoittelin tytön tänään Valtaman kesälaitumelle, koko kesä pidetään siis taukoa kisailun kanssa. Syksyllä sitten taas karistetaan ylimääräiset kilot pois ja aloitetaan kunnon treenaus!

Kesäkuu 2008
Heinäkuu 2008
Elokuu 2008
Syyskuu 2008
Lokakuu 2008
Marraskuu 2008
Joulukuu 2008
Vuosi 2007

15.12.2007
Joulu on jo ovella ja taas on aika raottaa verhoa minun ja Finan rauhalliseen elämään. Kaunis neitonen on saavuttanut jo viiden vuoden kunniakkaan iän ja alkaa olla jo täysikokoinen noin 150cm arabi tamma. Suloisesta huojuvasta vauvasta on todella kasvanut kaunis nuorukainen. Serfinan ratsukoulutus on jo edennyt siihen pisteeseen, että sillä voi rastsastaa jo lähes normaalisi, mutta aina on kuitenkin löytyy opittavaa. Finan halu oppia uutta ei ole vanhenemisen myötä kadonnut minnekkään ja se tekee vieläkin parhaansa miellyttääkseen.

Fina pääsi muutama viikko sitten nauttimaan Suomessa nyt niin harvinaisesta lumesta ja se kirmaili innoissaan laitumella. Nähdessäni tamman mahtavat ilopukit, olen hyvin onnellinen siitä, että en ole itse niitä joutunut kokemaan. Olen muutenkin yrittänyt pitää Finaa mahdollisimman paljon ulkona hyvällä säällä, odottelen kauhulla mitä tuleman pitää, jos alkaa jälleen sataa ja kimo tammaseni pääsee riehumaan laitumella...

28.10.2007
Taas pitkästä aikaa annamme kuulua itsestämme tämän päiväkirjan merkeissä. Fina on kasvanut hurjaa vauhtia, lisää on tullut niin korkeutta kuin lihaksiakin. Ratsukoulutus on aloitettu, mutta kisaamaan ei ole kiirettä. Fina ymmärtää jo hyvin eteenvievät avut, mutta pidättely onkin sitten haastavampaa. Tammalta ei ainakaan energia lopu kesken! Kentällä Fina tosiaan on jo hyvin tottunut kulkemaan jokaisessa askellajissa. Maneesia tyttö säikkyy vielä hiukan, mutta onneksi talveen on vielä matkaa, joten ehdimme hyvin totutella myös halliratsastukseen. Fina nauttii selvästi pitkistä kävelyreissuista syksyisessä metsässä joita olemme jo muutaman kerran harrastaneet.

Prinsessan energisyys on tullut todistettua myös maastossa, sillä on kummallinen taito ryöstää aivan yllättäen, mutta samalla se tekee kaikkensa pitääkseen ratsastajan selässä. Vielä kertaakaan en ole sen yllättävistä pyrähdyksistä onnistunut putoamaan ja sitä ajattelin välttää mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen. Maastoilun ja kevyen kouluaherruksen lomassa olemme myöskin harrastaneet lihaskuntoa ja kestävyyttä kohentavaa kärryajoa, missä Fina onkin aika haka. Tyttö on alusta asti suhtautunut kärryihin vain myönteisesti eikä mitään välikohtauksia ole sattunut.

Lähitulevaisuudessa alamme jo opettelemaan enemmän kouluratsastuksen saloja ja uskallamme myös ehkäpä laukkailla maastossa ihan tarkoituksenmukaisesti...

21.07.2007
Fina on jo melkein kaksi vuotias ja tamman koulutuskin on edennyt oikein mukavasti. Ohjasajoa on menty, oikein loistavasti toimii, pienten alkuhankaluuksien jälkeen. Ajaminen kärryjen kanssa aloitetaan luultavasti jo kuukauden päästä, tamman ollessa noin kaksi vuotias. Suitset ja satula on päällä olleet todella hyvin neiti ne hyväksyi. Juoksutus oli haastavaa, ei Fina oikein ymmärtänyt, miksi sen olisi mentävä poispäin. Pienten kikkailujen jälkeen sekin kuitenkin alkoi sujua ja nyt Fina juoksee liinassa kuin vanhankin tekiä.

Tänään meinasi käydä huonosti, kun Fina tarhaan talutettaessa säikähti tien yli juoksevaa jänistä ja kiskaisi riimunarun käsistäni. Sitten tamma ampaisi täyttä vauhtia tulosuuntaan naru jaloissa roikkuen. Onneksi Fina kuitenkin rauhoittui nopeasti, eikä vahinkoa ehtinyt tapahtua. Tumpelassa sattumoisin ollut eläinlääkäri tarkisti vielä minun lisäkseni vauvan jalat, kaikki oli kuitenkin kunnossa. Tapauksen jälkeen Fina käveli tarhaan täysin rauhallisena, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Höpsö tyttö.

Tähän astisesta päätellen Finan ratsukoulutus ei tule olemaan kovinkaan hankalaa, ja kisaamaan päästään ehkäpä jo nelivuotis kaudella.

28.06.2007
Tänään oli jännittävä päivä, sillä Fina muutti uuteen kotiin. Saapuminen koulutuskeskus Tumpelaan sujui kuitenkin hyvin, eikä suurempia onglemia ollut. Neiti alkoi heti tehdä tuttavuutta naapuri karsinan asukin kanssa ja alku hermostuksen jälkeen myös heinät maistuivat. Kaikki tavaramme löysivät oman paikkansa pienen etsimisen jälkeen, joten nyt Fina on todella saanut ensimmäisen kotinsa minun luonani.

Ulkona oli sateista ja koleaa, mutta syöttelin tammaa hetken metsän laidalla sijaitsevalla nurmialueella ja Fina mutusteli vihreää tyytyväisenä. Pian kuitenkin alkoi sataa ja pakenimme tallin suojaa, Fina melkeinpä nopeammin kuin minä. Hirmuinen hienohelma! Tallissa kulutin aikaa tutustumalla paikkoihin ja muiden yksityisten omistajiin. Kaikki vaikutti mukavalta.

Harjailin vielä Finan jo muutenkin kuljetuksen jäljiltä siistiä karvaa ja kävimme pienellä kävelyllä metsässä. Fina katseli ihmeissään ympärilleen ja oli pelästyvinään muutaman kerran. Vauva oli selvästi hyvällä tuulella. Illemmalla Fina pääsi vielä käymään tarhassa muiden heppojen kanssa, kunnes oli aika antaa iltaheinät ja sanoa hyvät yöt.

      
© Slawik